Suomi on arvioitu jo toiseen kertaan peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi. Toteutettu kysely mittaa onnellisuutta muun muassa bruttokansantuotteen, sosiaaliturvan ja vapauden mukaan. Kysymykset on aseteltu tikapuumalliin, eli vastaajaa pyydetään kertomaan, millä askelmalla hän kokee olevansa, kun alin kuvaa huonointa mahdollista ja ylin parasta mahdollista elämää. Lisänä kyselyssä on myös tunnekysymyksiä edellisen päivän ilon, nautinnon, surun ja masennuksen kokemuksista. Tutkimus painottaa kuitenkin enemmän yleiseen hyvinvoinnin tasoon liittyviä kysymyksiä.
Hyvinvointi on eri asia kuin onnellisuus. Hyvinvointivaltiossa asuminen, raha ja materia itsessään eivät tuo onnea. Miksi sitten niin moni suomalainen voi pahoin vaikka asiat ovat moniin muihin maihin verrattuna keskimääräistä paremmin?
Voisiko olla, että kun perusasiat ovat kunnossa, elintason noustessa onnellisuuden vaatimuksetkin nousevat korkeammalle tasolle? Olemme tottuneet hyvään elintasoon, ja saaneet elämän perusasiat "annettuina". Voisiko näiden hyvällä tolalla olevien perusasioiden huomaaminen ja arvostaminen lisätä onnellisuuden tunnetta? Jospa kokeilisi mielensä pahoittamisen sijaan kiinnittää huomiota kaikkiin niihin asioihin, jotka ovat hyvin! Kiitollisuus on yksi tekijä, joka lisää onnellisuuden tunnetta.
Vai olemmeko vain tottuneet liian hyvään ja helppoon elämään? Uskon, että kaikille on tarjolla yhtä paljon mahdollisuuksia onnen tunteeseen, asui sitten slummissa tai luxuslukaalissa. Luonto (ja ihmisen mieli) pyrkivät tasapainoon tässäkin asiassa. On opittava toisaalta sietämään pettymyksiä ja toisaalta ponnistelemaan ja tavoittelemaan unelmia. Onnistumisen tunne on hieman eri kuin onnellisuuden tunne, mutta hankalista tilanteista selviytyminen vahvistaa ja kasvattaa resilienssiä, eli muutoksensietokykyä.
Tai entäpä jos onnellisuuden kokemustamme syökin se, että olemme hiljalleen eristäneet itsemme kauemmas muiden ihmisten tuesta? Elelemme aidattujen pihojen takana kyräilemässä että mitähän harmia se naapuri nyt suunnittelee. Elämme aikataulutettua elämää viettämättä spontaanisti aikaa ystävien ja perheen seurassa (paitsi somessa). Kannustamatta kasvatetun on vaikea aloittaa muidenkaan kannustaminen, saati kiittää itseään jostain hyvin hoidetusta asiasta. Lisäisikö se kuitenkin omaa ja muiden onnea, jos auttaisimme ja tukisimme toisiamme ja puhuisimme muista selän takana hyvää!
Paras mahdollinen elämä koostuu pienistä eletyistä hetkistä, tehdään niistä mahdollisimman hyviä ja itselle merkityksellisiä. Pystytkö sanomaan milloin sinä olet ollut elämässäsi onnellisuuden tikkaiden korkeimmalla askelmalla? Mitkä asiat saavat sinut onnelliseksi?
Kommentit
Lähetä kommentti